Juuri nyt tuntuu ikäänkuin seisoisi bussipysäkillä, jossakin keskellä maalaismaisemaa, hiekkatiellä keskellä ei-mitään. Vähän orvon oloisena pellon laidassa vinossa tönöttävän linja-automerkin vieressä seuraavaa bussia odottaen. Aikataulusta ei ole kuin aavistus, paikallinen isäntä kertoi että kyllä niitä jonkin kerran päivässä tuosta kaupunkiin menee mutta tarkempaa aikaa ei muistanut. Totesi vain että yksi linjuri menee aina ennen päiväkahvia ja hiljalleen alkaa kahvihammasta kolottelemaan, eli seuraava linjuri varmaan tulee ennemmin kuin myöhemmin.
Aina kun epävarmuus ja pelko siitä tuleeko sitä seuraavaa autoa koskaan yllättää, järki takoo muistille että kyllä se sieltä saapuu. Odota ja luota, kyllä se tulee. Seiso rauhassa ja katsele ympärillesi ja nauti ihanista kesäpäivän tuoksuista, väreistä ja äänistä. Tämä on sitä elämää Kaarina, tässä on se kaikki. Olet matkalla kotiin, olet oikealla tiellä vaikka välillä jännitys ja hiljaa hiipivä pelko vatsan ympäri kääntävätkin, mutta luota Häneen, olet oikealla tiellä. Luota. Häneen. Älä usko tunteita sillä ne ovat usein väärässä. Älä usko myöskään pelkkään järkeen, sillä sekin on välillä väärässä. Meneepä monesti metsään se kuuluisa vaistokin. Luota Häneen ja etenet tielläsi oikeaa vauhtia ja oikealla tavalla. Tutkiskele itseäsi, löydä ero Hänen äänensä ja maailman äänen välillä, usko kaikki Hänen käsiinsä, kuuntele miten Hän sinun haluaa etenevän ja elävän. Kuuntele, erota Totuus, luota ja Usko. Usko Häneen. Luota ja Usko sekä tottele. Siinä on ainoa mitä tarvitset koko elämäsi loppumatkalta. Hän tietää mikä on Sinun parhaaksesi, millä aikataululla ja tavalla. Luota, luota ja vielä kerran luota.
Ok Isä, minä luotan. Minä uskon että Sinä tiedät mikä on minulle parasta. Minä luotan Sanaasi ja tottelen Sinua. Kiitos että hait lapsesi sivupolulta ja johdat taas elämässä eteenpäin. Minun tarvitsee vain ehdoitta antautua Sinulle ja luottaa että seuraava kyyti tulee kun sen aika on. Tiedän että se menee oikeaan suuntaan,ainoa mitä minun pitää tietää. Kiitos Isä että rakastat minua ja johdat minua Kotiin.